Koirahoitola TassuTavola

Koirien määrän lisääntyessä kaikkialla maailmassa, myös koirien hoitola- ja hotellipalvelut ovat lisääntyneet. Maailmassa on yli 400 miljoonaa koiraa, joista noin 700 000 asuu Suomessa. Koira on suosittu lemmikki, mutta ihmisten matkailuinto ei kuitenkaan ole vähentynyt. Käytännössä koirahoitoloita tarvitaan yhä vain enemmän. Koirahoitoloissa on täyttä varsinkin kesä-aikaan, sillä koiran omistaja usein lomailee silloin.

Koirahoitolassa koirien hoitoon todella panostetaan, sillä tärkeimpiä asioita luonnollisesti ovat koirien viihtyvyys ja omistajan luottamus hoitolan tarjoamiin palveluihin. Koirahoitola TassuTavola tarjoaa koirille lempeän ja monipuolisen huolenpidon, jolloin koirakin on ikään kuin lomalla tavallisesta arjesta samaan aikaan kuin omistajansakin. Koirahoitola auttaa tilapäisesti myös silloin, kun koiran omistajan elämään tulee muutoksia. Muutoksia voivat olla muun muassa omistajan sairastuminen tai elämäntilanteen, kuten parisuhteen muuttuminen tai päättyminen. TassuTavola koirahotelliin ovat tervetulleita kaiken ikäiset- ja rotuiset koirat.

Koirahoitola ei ole enää nykyään hinnan puolesta este juuri kenellekään, vaan hinnat ovat hyvin kohtuulliset ruokaan, virikkeisiin ja palveluihin nähden. Veloitus tapahtuu aina hoidon keston ja talouden koirien määrän mukaisesti. Käytännössä yhdestä koirasta peritään korkeampi hinta, kun taas talouden toisesta koirasta hinta on pienempi. Omistajan kannattaa siis lomalle lähtiessään tuoda useampi koira hoitoon, jos perheessä on enemmän kuin yksi koira.

Tassutavola tarjoaa erinomaiset liikenneyhteydet Kehä kolmoselta, joten paikan päälle on helppo saapua. Kehä kolmoselta on noin 40 minuutin matka autolla perille Lohjan Saukkolaan.

Koirahoitolat tarjoavat leppoisaa lomaa lemmikeille

Mitä koirahoitolassa oloon sitten kuuluu? TassuTavola tarjoaa kokonaisvaltaista hoitoa, eli hoitoa sekä päivä- että yöaikaan. Jokainen koira huomioidaan yksilöllisesti ja sille tarjotaan hyvää, maistuvaa ruokaa. Jos koiran vatsa on herkkä, sen omistaja voi ottaa mukaan koiran omia herkkupaloja, jotka tekevät myös koiran olon turvalliseksi ja kotoisaksi.

Koirahoitolan yleiset säännöt

Yksilölliseen koiran huomioimiseen kuuluu myös se, että koiralle tarjotaan sellaista perusruokaa, jota koira on tottunut päivittäin syömään. Hoitoon tulevilta koirilta edellytetään madotusta sekä Eviran suositusten mukaisia rokotuksia. Koiralla saa olla mukanaan sen rakkain lelu tai alusta, jossa koira haluaa levätä ja nukkua. Omilla tavaroilla koiralle varmistetaan paitsi turvallinen ja mukava olo, myös tutut hajut. Hyvä keino on ottaa mukaan omistajan vaate, joka on taatusti koiralle mieluinen ja turvaa antava.

Omistaja voi halutessaan olla koirahoitolaan yhteydessä lomansa aikana ja kysellä koiran kuulumisia. Ennen koiran hoitoon jäämistä, omistaja täyttää koirasta hoitosopimuksen, joka kannattaa aina lukea ja varmistaa tarkkaan. Koiran tuonti- ja hakuajat on sopimuksessa tarkoin määrätty ja omistajan toivotaan noudattavan niitä. Erittäin tärkeää on, että koira tulee toimeen sekä uusien ihmisten että ennestään tuntemattomien muiden koirien kanssa. Koirahoitolaan ei oteta milloinkaan aggressiivisia tai muutoin luonnehäiriöisiä koiria. Koirahoitolaan voi tulla etukäteen tutustumaan, mutta asiasta pitää silloin ilmoittaa aina hyvissä ajoin ennen vierailulle tuloa.

Koirakontaktit koirahoitolassa

Kaikki koirat eivät välttämättä halua koskaan tutustua toisiin koiriin. Koira ei välttämättä ole aggressiivinen, mutta se saattaa olla niin arka tai ujo, että viihtyy parhaiten vain omissa oloissaan tai omistajansa seurassa. Koirahoitolassa on tärkeintä, että jokaisen koiran kanssa tullaan toimeen, ystävystymispakkoa toisiin koiriin ei tietenkään ole. Koirahoitolassa on sekä suuria että pieniä koiria, joten varmistathan, että koirasi on niin sanotusti yhteiskuntakelpoinen eikä aiheuta haittaa tai vahinkoa muille hoidossa oleville lemmikeille. Suuren koiran hallitsemisessa saattaa kokeneellakin hoitajalla olla tekemistä, jos koira ei ole ennestään tottunut muihin lajinsa edustajiin. Koiraa onkin pienestä pitäen hyvä totuttaa muihin lajinsa edustajiin, jolloin koiran parhaimmat puolet tulevat aina esiin lajitovereiden välisessä kanssakäymisessä.

Koirahoitola on vastuullinen hoitopaikka

Koirahoitolassa koirasi on aina hyvän hoidon alaisena, joten omistaja voi lomailla turvallisin mielin koiran ollessa hoidossa. Koirat saavat aina olla koirahoitolan päivän touhuissa mukana eikä koiraa jätetä koskaan yksin paitsi sen halutessa lepäillä itsekseen ilman isompia aktiviteetteja. Koirahoitolaan ovat tervetulleita rokotetut, kaiken ikäiset- ja kokoiset koirat.

Aggressiiviselle tai haukkuherkälle koiralle hoitola ei ole sopiva paikka, sillä hoitolan omistaja haluaa aina taata turvallisuuden kaikille hoitolassa vieraileville lemmikeille. Kokeneet ja vastuulliset, eläinrakkaat hoitajat asettavat jokaisen koiran terveyden ja turvallisuuden ensi-sijalle, joten hoitola edustaa aina lämpöistä, kodinomaista paikkaa jokaiselle koiralle.

Koirahoitoloissa on täyttä usein kesäisin, sillä omistajien lomamatkat painottuvat usein kesään. Koirahoitolaan koiran voi tuoda kaikkina vuoden aikoina sekä lyhyempään että pidempään hoitoon. Tuodessaan lemmikin hoitolaan, omistaja voi aina olla turvallisella mielellä, sillä lemmikki on silloin eläinrakkaiden ammattilaisten vastuullisissa käsissä. Koirahoitola huolehtii aina myös tarvittaessa lemmikin lääkinnästä, joten tarvittavat pillerit annetaan aina ajallaan.

Koirahoitolan tilat ovat aina puhtaat, valoisat ja turvalliset, jolloin lemmikit viihtyvät hyvin, vaikka omistaja ei olekaan paikalla. Koirahoitolan tavoitteena on tarjota koiralle elämyksellinen ja turvallinen loma-aika sillä välin, kun koiran omistajakin lomailee. Omistajan tullessa hakemaan koiraa kotiin, häntä tervehtii eloisa ja onnellinen koira, joka on valmis lähtemään kotiin omistajansa mukaan pienen lomailun jälkeen.