Monelle suomalaiselle koira on paras ystävä. Koirista pidetään jo niin paljon, että osa suomalaisista on huolissaan siitä, että moneen perheeseen hankitaan mieluummin koira kuin lapsi ja että koiranpentuja taitaa pian syntyä Suomessa enemmän kuin ihmisvauvoja. Sen lisäksi että koirat ovat monelle ihmiselle heidän parhaita ystäviään, jonka kanssa voi jakaa niin elämän ilot kuin surutkin, vaikuttavat ne myös yhteiskuntaamme kovin monin erilaisin tavoin. Kerromme tässä artikkelissa muutaman näistä tavoista.
Koirat tuotteistamisen välineinä
Koiriin hurahtaneille koiraihmisille voidaan myydä lähes mitä vain, missä on kaunis kuva koirasta. Tarjolla onkin niin koirien kuvilla varustettuja kahvimukeja, t-paitoja, huppareita ja muita vaatteita sekä asusteita, koirista kertovia elokuvia ja jopa tietokonepelejä sekä nettikasinopelejä, joissa koirat ovat pääosassa. Voidaankin sanoa, että koiria käytetään myös tuotteistamisen välineinä ja niiden avulla myydään uskomattoman paljon erilaisia tuotteita ja palveluita. Mikäpä myisikään koiraihmiselle paremmin kuin söpö kuva suloisesta koiranpennusta? Ja koska suuri osa suomalaisista on koiraihmisiä, ovat markkinaihmiset valjastaneet koirat tuotteidensa markkinoijiksi.
Sen lisäksi, että ihmisille myydään runsain mitoin koira-aiheisia tuotteita ja palveluita myös koirille on tarjolla vaikka mitä hyödyllisistä ulkoilutarvikkeista vähemmän hyödyllisiin asusteisiin. Tällä hetkellä eläintarvikebisnes menestyy Suomessa erittäin hyvin. Ihmisen parhaalle ystävälle halutaan nimittäin ostaa markkinoiden parhaita tuotteita – ainakin niin pitkälle kuin oma budjetti antaa myöten. Koirille myydään myös paljon kaikkea turhaa, jota hyvintoimeentulevat koiranomistajat sortuvat ostamaan ajatellessaan näin osoittavansa sekä koiralle että ympäristölle koiran olevan heille äärimmäisen tärkeä.
Söpöjä koira-aiheisia tuotteita myydään paljon myös lapsille ja teema näkyy esimerkiksi koulurepuissa ja muissa -tarvikkeissa. Moni pieni ekaluokkalainen on tänäkin vuonna aloittanut koulutiensä koira-aiheinen reppu olalla heiluen.
Miten koira-teema näkyy nettikasinoilla?
Nettikasinot ovat yleisesti ottaen erittäin hyviä verkkomarkkinoinnissa. Itse asiassa niiden on pakko olla, koska alan kilpailu on kovaa ja koska kasinoiden on pakko erottua kilpailijoistaan jollakin keinoin. Koska koirat ovat myös pelaajien keskuudessa suosittuja, on koira-teema otettu mukaan moniin nettikasinopeleihin.
Kolikkopelit ovat monen nettikasinopelaajan suosikkeja. Ne ovat yksinkertaisia ja helppoja ja niitä on helppo pelata, vaikka olo tuntuisikin rankan työpäivän jälkeen hieman siltä, että aivot tekisi mieli heittää täysin narikkaan. Tässä suhteessa kolikkopelit eroavat huomattavasti esimerkiksi pokerista, jota pelatessa pelaajan tulee olla skarppina ja ymmärtää pelin melko monimutkaiset säännöt ja strategiat. Kolikkopeleissä kaikki on toisin, sillä niissä riittää, että pelaaja pyöräyttää pelin rullat liikkeelle ja jää jännittämään lopputulosta.
Kolikkopelit ovat myös pelejä, joiden kautta monet nettikasinot pyrkivät houkuttelemaan juuri omalle kasinolle uusia asiakkaita. Ne tekevät tämän tehokkaasti havaitulla tavalla, tarjoamalla peleihin ilmaiskierroksia sekä erilaisia bonuksia, kuten https://kolikkopelitbonus.com ja moni asiakas kokeileekin pelejä näiden kierrosten ja bonusten turvin. Suomalaiset asiakkaat ovat saaneet jopa hieman katkeransuloisen maineen asiakkaina, jotka ovat valmiita jonottamaan vaikka ilmaisia ämpäreitä, kunhan vain saavat tuotteen ilmaiseksi. Maksuttomuus onkin suomalaisten kohdalla erityinen myyntivaltti, sillä suomalaisessa mentaliteetissa on jotakin sellaista, että kaikki ilmaiseksi saatava on otettava vastaan. Ehkäpä juuri siksi nettikasinoiden tarjoamat ilmaiskierrokset ja -bonukset uppoavat niin hyvin juuri suomalasiin pelaajiin. Kun kasinolta löytyy vielä koiraihmisille mieleisiä kolikkopelejä, on koukku valmis.
Opettaako koiranhoitopeli lapsille vastuuntuntoa?
Lemmikin, kuten koiran, omistamisen on todettu opettavan lapsille vastuuntuntoa. Elävästä olennosta huolehtiminen sen jokaisena elinpäivänä onkin oivallinen oppitunti niin empatiaan kuin vastuuntuntoonkin liittyen, mutta entäpä sitten lapsille suunnatut koiranhoitopelit, joita löytyy esimerkiksi Nintedo DS -pelikoneelle – opettavatko ne vastuuntuntoa vai ovatko ne pelkkää viihdykettä?
Nintendo DS -pelikoneelle löytyvä koiranhoitopeli on mielenkiintoinen tuttavuus, joka viihdyttää koirista pitäviä lapsia helposti tunnista toiseen. Ehkäpä se jossakin määrin opettaa myös vastuuntuntoa samaan tapaan kuin tamakoschi, joka kuolee pian, ellei sitä hoideta oikealla tavalla. Digitaalinen peli tai digitaalisesta lemmikistä huolehtiminen ei kuitenkaan koskaan vastaa oikeasta lemmikistä huolehtimista. Lemmikistä huolehtimisen yksi tärkeimmistä aspekteista liittyy inhimilliseen kohtaamiseen ja tämä aspekti jää pois hoidettaessa digitaalisia lemmikeitä.
Jos siis lapsi saa digitaalisen lemmikin pidettyä hengissä ja hyvinvoivana, ei tämä vielä tarkoita sitä, että hän olisi riittävän kypsä huolehtimaan myös oikeasta lemmikistä. Sitä paitsi on aina tärkeää muistaa, että viime kädessä aikuinen on vastuussa lemmikistä ja päättää sen hankinnasta. Pienen lapsen mielenkiinto lemmikkiä kohtaan voi sammua eikä lapsi välttämättä jaksa siitä huolehtia asianmukaisella tavalla. Lapsi saattaa myös unohtaa viedä lemmikin ulos tai antaa sille ruokaa. Vanhemman onkin siis oltava ennen oikean lemmikin hankkimista täysin varma siitä, että hänen oma innostuksensa ja aikansa riittää varmasti lemmikinhoitoon. Muussa tapauksessa digitaalinen lemmikki on parempi valinta.