Työskentely kennelissä

Mikä on koirakennel?

Koirakennel löytyy melkein jokaisesta kunnasta, sillä koirien suosio lemmikkeinä kasvaa koko ajan. Kenneltoiminnan avulla koiria jalostetaan, eli määräajoin koiranpentuja teetetään terveillä ja tarkastetuilla narttukoirilla. Jokaiselle kennelille nimen myöntää aina Kansainvälinen kennelliitto FCI. Joskus kennel -nimi saattaa tarkoittaa myös koiratarhaa, johon karanneet koirat otetaan talteen, kunnes omistaja tulee noutamaan koiran.

Koirankasvattajan rooli

Koirankasvattajaksi sanotaan henkilöä, joka on narttukoiran omistaja astutuspäivänä, tai henkilö, jolle asianomainen koiranomistaja on kirjallisesti jalostusoikeuden jokaisen pentueen osalta etukäteen siirtänyt. Kasvattaja rekisteröi pennut niiden ollessa puhdasrotuisia Suomen Kennelliiton lomaketta käyttämällä. Kennelliiton lomaketta tullaan käyttämään silloin, kun rekisteröitävän pentueen vanhemmat ja kasvattaja itse täyttävät kaikki rekisteröinnin ehdot. Rekisteröintioikeus on ainoastaan kasvattajalla eikä hän voi siirtää sitä kenellekään toiselle. Kasvattajan pitää olla vähintään 15 vuotta täyttänyt pentuetta rekisteröidessään.

Koirankasvattaja voi olla myös rekisteröimätön, eikä hänellä tarvitse olla mitään erillistä toiminimeä. Kasvattajalla on lupa luovuttaa pennut aikaisintaan 7 viikon ikäisinä. Pentuihin voi myös sijoittaa, eli omistusoikeus ja mahdollinen jalostusoikeus säilyvät kasvattajalla. Kirjallinen myynti- ja sijoitussopimus laaditaan aina Suomen Kennelliiton lomaketta käyttäen.

Työskentely eläinten kanssa tarjoaa aitoja kohtaamisia

Kenneleissä voi työskennellä sekä tilapäisiä että vakituisia työntekijöitä. Eläimistä huolehditaan hyvin kaikkina vuorokauden aikoina ja yöksi lemmikeille taataan levon ohella hyvinvointi, jossa hyödynnetään valvontakameroita.

  • Jokainen eläin on rodusta ja lajista huolimatta yksilö, jolla on omat yksilölliset ominaispiirteensä. Eläinten kanssa työskenteleville henkilölle eläimet ovat aina työn paras puoli. Kennelin pitäjällä täytyy olla myös yrittäjyydessä vaadittavia taitoja ja asiakaspalveluun liittyvää osaamista.

Eläin on aina aito, oma itsensä. Eläin ei milloinkaan juorua, riitele eikä puhu pahaa, sillä eläin on aidosti kiintynyt omistajaansa. Onnistunut luottamuksen rakentaminen on eläimelle ja omistajalle aina palkitsevaa. Pitkän päivän jälkeen koirien parissa on mukavaa tehdä jotain rentouttavaa, joten mikä sen mukavampaa kuin ladata netin paras kolikkopelit Casinosovellus älypuhelimelleen tai tabletilleen ja rentoutua koiran kanssa, pelin parissa.

Koiraan tutustuminen

Koirakenneliin voi tulla paikan päälle katsomaan ja tutustumaan koiriin. Onko sinulla mielessäsi jokin tietty rotu, josta haluaisit hankkia itsellesi lemmikin? Internet tarjoaa paljon erilaista tietoa koiraroduista ja koiran hankinnasta, mutta tietoa on runsaasti tarjolla myös kennelissä. Hyvän kennelin ykköstavoitteena on aina terve, onnellinen koira ja tyytyväinen omistaja.

Kennelissä liian arka koira halutaan saada rohkeammaksi askel kerrallaan, eli tutustumalla omistajan lisäksi myös muihin ihmisiin. Kennelissä halutaan korostaa koiran ja omistajan läheistä suhdetta parantaa sitä ja kitkeä pois mahdollisia koiran käytösongelmia. Käytännössä siis koirasta voidaan kennelissä muovata kelpo yksilö yhteiskuntaan, joka tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten lisäksi myös erilaisten koirien kanssa.

Asiantunteva kouluttaja

Kennelin ammattitaitoinen kouluttaja opastaa mielellään harjoitusten suorittamisessa mutta tärkeintä on, että myös koiran omistajalle annetaan hänen haluamaansa tietoa.

Harjoitukset räätälöidään aina koiran omiin ja omistajan tarpeisiin. Koiran mahdollisiin ongelmiin pyritään pureutumaan mahdollisimman ajoissa, jotta erilaisia käytöshäiriöitä voidaan ehkäistä ennalta. Koiran on hyvä pärjätä kaikissa käytännön tilanteissa, mitä eteen tulee niin pienen kuin suuremmankin ihmisjoukon keskellä. Koiran rodusta riippuen, se toimii joko seurakoirana tai valveuteena, tarkkana vahtikoirana. Monilla paikkakunnilla toimii koirakoulu, jossa koira näkee lajin edustajia ja voi kokea käytännön toimintaa heidän kanssaan. Koirakoulua voidaan järjestää vaikka

paikallisilla koirakentillä.

Kenneleistä saa tietoa koiran terveydenhoidosta

Kennelliitto ylläpitää Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaa, eli PEVISA -ohjelmana paremmin tunnettua koirien virallista terveystarkastusta. Perinnöllisten sairauksien riskit huonontavat koirien elämänlaatua, joten kouluttajan ja omistajan on hyvä olla niistä tietoinen heti koiran varhaisessa elämänvaiheessa.

Ohjelman avulla pyritään tehokkaasti ehkäisemään ja vähentämään erilaisten vaivojen ja sairauksien riskiä, joita tietyt koirarodut saattavat geeneissään kantaa. PEVISA -ohjelmaan on kerätty mukaan rotukohtaisia ehtoja pentujen rekisteröinnille. Jalostuksen ulkopuolelle siis pystytään rajaamaan kaikki ne koirat, joiden terveydentila kokonaisuutena ei täytä ohjelmalle asetettuja ehtoja. Omistajan on hyvä tietää koiransa terveydentilasta tarkkaan, joka luonnollisesti vaikuttaa koiran jokapäiväiseen elämään.